perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kuulumisia viikolta

Kiirettä pitää, ohjelmassa on lähinnä töitä ja pentujen katsojia.
Pennut ovat nyt ISOJA pentuja. Ne valvovat enemmän, ehtivät ja OVAT joka paikassa. Mikään ei ole turvassa. Ne nukkuvat edelleen yönsä aitauksessa ja tätä aamua lukuun ottamatta ne ovat taintuneet unille riekuttuaan aamulla (yleensä kello viiden ja kuuden välilllä) tunnin verran. Tänään vauhtia oli sen verran, että jätin ne valvomaan valtoimenaan, kun lähdin töihin. Armahdin loppu perhettä, että ne saisivat nukkua, sillä sirkkulintusten ääni on aikamoinen silloin, kun ne katsovat lepohetken riittävän. Päivisin ne nukkuvat harvakseltaan aitauksessa, yleensä ne vain sammuvat jonnekin. Nämä tyypit osaavat varoa hyvin portaita. Alakerran rappusten edessä ei ole ollut aikoihin porttía, eikä kukaan ole tietoisesti tai tahtomattaan päätynyt sinne. Samoin niillä on järki päässä kuistilla ja ne kulkevat pihaan joko ramppia tai portaita pitkin

Ruoka maistuu edelleen hyvin ja vatsat ovat rautaa. RC:n startteri pääsi loppumaan vähän yllättäen ja pennut siirtyivät kertalaakista syömään Eukanuban large breediä. Kaikkien vatsat pysyivät priimana. Pennut saavat jatkuvasti raakaa lihaa (nauta, kalkkuna, kana, poro) ja erilaisia raakaruoka pötköjä ja munia sekä nykyään satunnaisemmin kermaviiliä, velliä ja puuroja.

Ulkoilua on pitkin päivää. Itseasiassa meillä on etuovi nykyisin enemmän auki kuin kiinni. Tällä hetkellä haastetta tuo porttiratkaisu, sillä nuo tuppaavat keksimään keinot millä laajentaa reviiriä entisestään. Sisäsiisteyskasvatus on edistynyt hyvää vauhtia. Alkuun pennut tekivät tarpeitaan paljon paperille, mutta nyt niitä johdatetaan ulos. Tänä aamuna jouduin siivoamaan ainoastaan yhdet pissat lattialta, kahdet oli paperilla ja kaikki loput pissat sekä kaikki kakat pihalla! Osa pennuista osaa mennä jo itse ulos (yleensä kylläkin kuistille) pissalle, jos ovi vain on auki.

Punnitsimme ja madotimme pennut Pirjon kanssa kolmannen kerran maanantaina (6 viikkoa). Painot olivat suurinpiirtein seuraavat:
I 3620 g       Pihlström 3750 g     Y 3640 g      Salli 3570 g      V 3550 g    VI 4300 g
Painot olivat hieman yllättäviä, sillä esimerkiksi V näyttää ja tuntuu huomattavasti suuremmalta kuin Salli, mutta vaikka punnitsimme molemmat useamman kerran, näytti vaaka aina samaa. Myös Ykkösen paino oli yllätys, sillä se näyttää edelleen "isolle pojalle". Karhunpoika VI on sitävastoin oikeasti kookkampi kuin muut ja sillä on enemmän luustoa.

31.3 Takatalvi iski

Ms V

1.4 Näistä saa parhaat kuvat nukkuvina


Rhos ei kestä pentujen riehumista

 KUVIA TÄLTÄ PÄIVÄLTÄ

Uninen Ms V

Mr Karhunpoika


Yykkönen ja Ykkönen

Pihlströmillä on kiire pihalle

Viisas pentu!

Ms V ja tapporavistus kännyllä

Y ja Salli

Ykkönen, omasta mielestään the Boss!

Y ja  luu

Yritä sit ottaa näistä kuvia - Pihlström

Ms V


Rory imettää aamuisin, muuten oppprtunistit vain iskevät maitobaariin. Huomaa Rhosin ilme :)


Pihlström ja päivän korvat


Salli

Mr I ja Ms V, pennut parhaimmillaan

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti